"Tarina": Jouduin pitämään taukoa e-pillereissä koska olivat suoraan sanoen niin sekaisin kun voivat vaan olla, eli minulla oli kahdet kuukautis vuodot peräkkäin, välissä vain päivä pari. Soitin siittä gynelle ja hän tuli siihen tulokseen että pidän tauon pillereissä ja aloitan sitten seuraavista kuukautisista.. Nooh..
Huhtikuun loppupuolella ihmettelimme mieheni  kanssa että miksi ne eivät ole jo alkaneet. Oli jo viikon verran mennyt aikaa, oli pientä ala selkä kipua yms.. Mutta niinhän sitä on hieman ennen menkkojen tuloa.. Päätimme kuitenkin että tekisin (25.4.2008) raskaustestin varmuudenvuoksi.. ja kuis ollakkaan.. siinä ne kaksi punaista viivaa olivat.
1970503.jpg
Pakko myöntää mutta oli hieman sekava olo, tiennyt että nauraako,itkeekö,huutako vai olisiko vain ihan hiljaa ja paikoillaan.
Keskustelin mieheni  kanssa että mitä teemme ja tulimme siihen tulokseen että soitan neuvolaan seuraavalla viikolla ja katsomme mitä tulevaisuus tuo tullessaan.. Sovimme myös kuitenkin että emme kerro kenellekkään asiasta ennen kuin on ultrassa käyty varmistamassa että siellä varmasti joku on ja kaikki olisi ok.

Sain sitten neuvola ajan Toukokuun puoleen väliin(tarkistan ajan myöhemmin) Siellä täytelin lappusia ja lippusia, monen sorttisia. Mitattiin verenpaine yms ja verikokeet yritti neuvola tätini ottaa mutta ei onnistunut joten kävin sitten seuraavana päivänä labrassa ne otattamassa. (lisää tietoja myöhemmin)

Ultra ajan sain Kesäkuun toiselle päivälle, päivä jälkeen 20vuotis syntymäpäiväni. Päivää odotimme kovasti ja nopeasti se sitten koittikin. Siellä se oli.. Pikkuinen ihmisen alku.
1970484.jpg
Kerroimme sinä samaisena iltana pikkuisesta vanhemmilleni.
Kävimme kaupassa ostamassa pullaa ja menimme pullien ja ultrakuvan kera heille kylään. Olimme jo hieman ennen heille saapumista pyytäneet keittämään kahvin valmiiksi..
Ennen kuin menimme hakemaan kahvia keittiöstä niin annoin ultrakuvan äidilleni käteen ja "pakenimme" keittiöön piiloon.. emme tienneet ollenkaan kuinka vanhempani reagoivat asiaan.
Näyttivät olevan hieman hämillään ensin mutta myöhemmin kahvin juotuamme keskustelimme jo asiasta enempi ja suunnittelimme kaikkea. Tämä pikkuinen on vanhempieni ensimmäinen lapsenlapsi :)

rv31+0 masu kuva :)
2018605.jpg
Juu, peilin kautta otettu kamera kännykällä joten vähä tumma kuva :)

Tässä hieman välineitä ja vaatteita joita olemme jo hankkineet ja saanut(käytettynä saa todella hyviä ja halpoja tarvikkeita/vaatteita):
1970540.jpg
Brion yhdistelmät. -04
1970539.jpg
Britaxin turvakaukalo -04
1970543.jpg
1970545.jpg
1970547.jpg
1970548.jpg
1970544.jpg