Nyt on siis muutto saatu vihdoin ohi ja täällä uudissa kodissa asustelemme. Lauantaina oli itse varsinainen muutto ja silloin oli melkein koko suku auttamassa, melkein siis.. Mieheni vanhemmat auttoivat siivoamalla meidän entisessä kodissa.. äitini,isäni ja toisen veljeni avovaimo oli täällä kanssani laittamassa tavaroita paikoilleen, tai siis.. minähän istuin sohvalla ja nyökyttelin ja jotakuinkin kerroin mihin tavaraa voi laittaa. Eipä minun varmaan olisi annettu edes alkaa nostelee noit sohvii yms. Paikat oli siis tuolloin hyvin siistit, kaikki paikallaan..
Mieheni taas puolestaan kantoi kahden isoveljeni kanssa tavaraa vanhasta uuteen kovalla vauhdilla.. hyvä kun edes huokaisivat. Tavaraa kuitenkin oli vielä jonnin verran jäänyt sinne aiempaan kämppään ja siivottavaa myöskin jonka takia mieheni pyysi sitten yöllä minut apuun sinne että saamme sen joskus tyhjäksi. Noo.. Siinä meni vähän liiankin monta tuntia, mutta eipä ihme.. emme olleet edellisenä yönä nukkuneet kuin muutaman tunnin samoiten pari edellistäkin yötä taakse päin ja mieheni oli aiemmin viikolla vielä kaiken lisäksi telonnut kätensä töissä. Olimme kumpikin niin väsyneitä jo että tuli sanottua toisillemme välillä vähän pahastikkin mutta kyll meilä sitä väsyneen nauruakin sitten myöskin riitti.. etenkin kun pakkasimme pieneen pösöön kaakemaailma tavaraa,mikro,tietokoneen yksikön,porras jakkaran ja monen monen monta pientä pussillista tavaraa +toki vielä harjat ja ämpärit ja luutut ja mitä kaikkee.. Olimme kotona vasta yli 5jälkeen aamulla, tai olisimmehan olleet jo aiemmin mutta piti mennä abc:lta hakemaan evästä kun ei kaupungissa sijaitsevasta huoltsikasta saatu kun porukkaa oli sen vert paljo siel ryyppäämäs ni pihalle asti oli jonotusta sisälle pääsyyn.
Oli kuitenkin kiva sitten tulla kotiin kun ei tarvinnut enää kuin heittää lakanat ja muut petivaatteet vaa jotenki sänkyyn ja unten maille..Seuraavana päivänä sitten mieheni kantoi tavarat sisälle ja todellakin on sen näköistä VIELÄKIN :/. Kestää hieman palautua noista unettomista öistä.. ja muutenkin alkuviikosta tullut mielummin oltua tuolla kaupunki reissulla pyörimässä.. ollaa vähä kateltu et mitä sitä lahja ideoita keksis ja muutamia joulu koristeita on sattunut mukaan myös:)
Mut kyll se ois nyt tästä lähdettävä käymää tuol kaupungill pikasee ja sit takas kotiin että hieman laittelis paikkoja kuntoon.. Äiti tulee huomenna kanssani pyykkäämään tänne :)
(tässä on viisi ostoksista, tämä tonttu majailee tuossa tietokoneen subbarin päällä ja kynttilät on siinä missä on, ostettiin yhdestä paikasta eurolla sellaset turvalliset tuikut noille kynttilä jutuille..)
2118018.jpg